Finland Press Blog
Google Finlandin uutisblogi
Tutustu historiallisiin kohteisiin Google World Wondersin avulla
torstai 31. toukokuuta 2012
Kuukausi sitten Google kertoi taidetta maailman eri museoissa esittelevän
Art Project
in laajentumisesta. Nyt kulttuurin tuominen kaikkien ulottuville verkossa jatkuu kokonaan uudella projektilla nimeltä
World Wonders
.
Projekti esittelee 132 historiallista kohdetta, aina esihistoriallisesta
Stonehengestä
muinaisen Rooman kadonneeseen
Pompeijiin
ja
Kioton temppeleihin
.
Projekti on toteutettu kumppaneiden, kuten UNESCOn, World Monument Fundin ja Getty Imagesin, kanssa. 17 maan historiallisten kohteiden tutkiminen onnistuu Googlen Street View -teknologian avulla.
Street View on suosittu Google Mapsin toiminto jonka avulla katuja voi tutkia virtuaalisesti panoraamakuvien avulla. Se toimii 39 maassa.
Kameratekniikka on kehittynyt niin, että Google on nyt voinut tallentaa myös joitakin maailman merkittävimmistä kulttuurikohteista.
World Wonders -projektin sivuilla esitellään, paitsi 3D -mallinnoksia ja YouTube -videoita, yhteistyökumppaneiden tuottamaa tietoa ja valokuvia kohteista.
World Wonders -projekti on hyvä lisä opettajille. Sen avulla opiskelijat ja koululaiset voivat tutustua joihinkin maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä virtuaalisesti. Ladattavana on myös valikoima opetuspaketteja koululuokkien käyttöön sekä linkkejä jaettavaksi ystävien kesken.
Projektiin voi tutustua tarkemmin
YouTube -kanavalla
ja osoitteessa
www.google.com/worldwonders
.
World Wonders -projekti on yksi osa Googlen tavoitteesta tallentaa historiaa ja kulttuuria verkkoon kaikkien ulottuville.
Google Cultural Instituten
alla Google tallentaa korkearesoluutioisia kuvia
Kuolleen meren kääröistä
, digitalisoi arkistoja kuuluisista hahmoista kuten
Nelson Mandelasta
ja esittelee tuhansia taideteoksia
Art Project
in kautta.
Google+ Paikallishaku auttaa parhaiden paikkojen etsimisessä
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Parhaiden palveluiden ja ostopaikkojen löytäminen voi joskus olla vaikeaa, mutta onneksi apuna on muita ihmisiä ja hyviä palveluita. Olipa kyseessä täydellisen deittiravintolan tai hyvän kahvilan löytäminen, painaa ystävien, perheiden ja muiden luotettujen lähteiden mielipide valinnassa.
Google on tänään lisännyt Google+:aan uuden osion,
Google+ Paikallishaku
(Google+ Local) joka on yksinkertainen tapa löytää paikallisia palveluita ja jakaa tietoja niistä muille ihmisille. Google+ Paikallishaku tuo mukaan lisäksi myös Zagat-ravintolaoppaan ja ystävien suositukset. Paikalliset -palvelu toimii myös Google-haun ja -karttojen yhteydessä sekä mobiililaitteissa.
Paikallinen tieto eri Googlen palveluissa
Avaamalla uuden ‘Paikallishaku
’ -välilehden Google+:n vasemmanpuoleisesta valikosta käyttäjä voi etsiä tai selata paikkoja, kuten ravintoloita tai museoita. Linkit avaavat paikallisen Google+-sivun jolla on kuvia, tietoja yrityksestä, arvosteluja käyttäjän tuntemilta ihmisiltä, Zagat-ravintola-arvio sekä muuta hyödyllistä tietoa kuten osoite ja aukioloajat.
Samat tiedot löytyvät myös Google-haun ja -karttojen sekä Google Maps Android -mobiilisovelluksen kautta. (iOS-versio on tulossa pian.)
Mukana Zagat-ravintola-arvostelut
Siitä lähtien kun
Zagat liittyi osaksi Googlea
viime syksynä, molempien yritysten tiimit ovat keskittyneet parantamaan paikallisen tiedon löydettävyyttä. Zagat on tarjonnut kymmeniä tuhansia laadukkaita ravintola-arvosteluja jo kolme vuosikymmentä. Arvostelut ovat käyttäjien palautteisiin ja kyselyihin perustuvia. Kaikki Zagatin arvostelut on nyt nostettu esiin Google+ Paikallishaku -sivuilla. Arvosteluja löytyy satojen kaupunkien ravintoloista useissa maissa.
Zagatin 30-pisteen asteikko auttaa löytämään parhaan ravintolan käyttäjän kriteereistä riippuen. Esimerkiksi ravintola, jonka ruoka on erinomaista mutta sisustus keskinkertainen, saattaa saada tyypillisessä ravintola-arviossa neljä tähteä. Zagat voi antaa sille 26 pistettä ruoasta ja 8 sisustuksesta, joten etsijä tietää ettei ravintola välttämättä ole tunnelmallisin illanviettopaikka.
Suositukset ja arvostelut tutuilta
Ystävät tietävät usein toistensa maun ja pitävät monesti samoista asioista. Käyttäjän piireissä olevien ihmisten mielipiteet on tämän vuoksi nostettu sivuilla keskeiseen asemaan. Jos Google+ Paikallishaku -sivuja etsitään hakusanalla [taco], voi hakutuloksissa näkyä ystävän arvio lähellä sijaitsevasta Texmex -raviontolasta. Ystävien arvostelut näkyvät myös Google- ja Google Maps haussa käyttäjille jotka ovat kirjautuneet sisään Google-tiliinsä.
Käyttäjät voivat myös jakaa mielipiteitään ja kuviaan paikoista. Ne auttavat ystäviä löytämään hyviä paikkoja ja ne vaikuttavat myös paikkojen kokonaispisteisiin, jotka näkyvät kaikille. Mitä enemmän käyttäjät jakavat mielipiteitään, sitä käyttökelpoisempi palvelu Google+ Paikallishaku tulee olemaan kaikille.
Olipa kyse oman asuinkaupungin helmistä tai parhaiden palveluiden etsimisestä kesälomakohteessa, Google+ Paikallishaku auttaa eteenpäin. Tämänpäiväinen lanseeraus on vain ensimmäinen askel ja palvelu päivittyy tulevina kuukausina.
Yritysten omistajat voivat jatkossakin hallinnoida ja päivittää tietoja yrityksestään
Google Places for Business
-sivulla. Hallinnointia ja sosiaalisten ominaisuuksien käyttöä ollaan lähitulevaisuudessa helpottamassa. Lisätietoa näistä päivityksestä löytyy Googlen
Small Business Blog
-pienyritysblogissa.
Googlen Hyvä tietää -sivusto auttaa ymmärtämään tietoturvaa
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Vinkkejä tietoturvan parantamiseen antava Googlen “Good to Know” -infosivusto on nyt käännetty myös suomeksi.
Google on aiemmin julkaissut kaikille verkon käyttäjille suunnatun “Good to Know” -infosivuston Yhdysvalloissa, Saksassa ja Englannissa. Kampanja antaa käytännönläheisiä vinkkejä tietoturvan parantamiseen ja ymmärtämiseen.
Tietoturva ei katso kansallisuutta, ja siksi sivusto on käännetty myös suomeksi ja 60 muulle kielelle. Perheille suunnattu “Family Safety Center” -sivusto on myös liitetty osaksi kokonaisuutta.
Sivustolla annetaan ohjeita verkossa säilytettävien tietojen suojaamiseen, kerrotaan kuinka Google käsittelee käyttäjien henkilökohtaisia tietoja ja annetaan vinkkejä kuinka perheiden verkkokäytöstä saadaan turvallisempaa. Sivuilla kerrotaan esimerkiksi kuinka valita riittävän vahva salasana, kuinka tunnistaa huijausyrityksiä ja kuinka parantaa turvallisuutta kaksivaiheisella kirjautumisen vahvistuksella.
Jokainen tuntee jonkun, joka käyttää samaa salasanaa kaikissa verkkopalveluissa, jättää kännykän näytön kaikkien näkyville ja ajattelee evästeiden olevan ainoastaan mukaan otettavaa syötävää. Verkkolukutaidon merkitys on kuitenkin kasvussa, ja tämä sivusto on osaltaan kantamassa korttaan kekoon. Sivuston vinkkejä saa jakaa tutuille ja kadunmiehille!
Onko Suomi edelläkävijä mobiililaitteiden käytössä? Tämä ja paljon muuta selviää Googlen uudesta tutkimuksesta
tiistai 15. toukokuuta 2012
Älypuhelinten määrän ja merkityksen kasvaessa on entistä tärkeämpää että yrityksillä on ajantasaista tietoa kuluttajien käyttäytymisestä. Google on päivittänyt ilmaisen Our Mobile Planet -työkalun aineiston. Työkaluun on koottu valtava määrä tilastotietoa kuluttajien mobiilikäyttäytymisestä 40 maassa 22 kielellä, myös suomeksi. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä toteutettu tutkimus on tehty Ipsos MediaCT -tutkimuslaitoksen kanssa ja aineisto on päivitetty 26 maan, myös Suomen, osalta. Tutkimus julkaistaan kaikkien käyttöön yhdessä Mobile Marketing Association ja Interactive Advertsing Bureau -järjestöjen kanssa.
Missä kuudessa maassa käytetään eniten älypuhelimia? Australiassa, Englannissa, Ruotsissa, Norjassa, Saudi-Arabiassa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa - kaikissa näissä maissa yli 50 prosentilla väestöstä on käytössään älypuhelin. Yhdysvalloissa, Uudessa Seelannissa, Tanskassa, Irlannissa, Hollannissa, Espanjassa ja Sveitsissä vastaava luku on yli 40 prosenttia.
Myös Suomessa ollaan lähellä. Tutkimusjaksolla 38 prosenttia suomalaisista käytti älypuhelinta. Luku on kasvanut reilusti viime vuodesta, jolloin vastaava luku oli 29 prosenttia. Älypuhelimista on tulossa valtavirtaa ja ilmiö on globaali. Mobiililaitteista on tullut erottamaton osa ihmisten elämää ja ne ajavat valtavaa muutosta kuluttajien käyttäytymisessä.
Eräs huomionarvoinen piirre suomalaisten älypuhelinten käytössä on paikallisten hakujen - lähellä olevien yritysten tai palvelujen etsimisen - yleisyys. 90 prosenttia suomalaisista älypuhelinten käyttäjistä on etsinyt paikallista tietoa ja 87 prosenttia on ryhtynyt toimiin tämän tiedon seurauksena: ottanut yhteyttä yritykseen, käynyt yrityksessä, kertonut asiasta muille tai tehnyt ostoksen. Luvut ovat Euroopan korkeinta tasoa - vain Sveitsissä haetaan aavistuksen verran enemmän paikallista tietoa (91 %).
Our Mobile Planet
-
työkalun avulla voi esimerkiksi:
Löytää oivalluksia ja luoda räätälöityjä taulukoita.
Työkalun avulla tietoja voidaan vertailla 40 maan kesken, tarkastella trendejä tai segmentoida tietoa demografisten tekijöiden mukaan. Älypuhelimen käyttötapojen ymmärtäminen on nyt helpompaa päivitetyn
taulukointityökalun
avulla.
Ladata maakohtaisen
Executive Summary
-raportin
, joka sisältää
vuoden 2012 tutkimuksen tärkeimmät maakohtaiset havainnot kuluttajakäyttäytymisen - tiedon etsimisen, ostokäyttäytymisen, viihteen ja navigoinnin - muutoksista 26 maan osalta.
Ladata
täyden datan
.
Vuoden 2012 tutkimuksen raakadata on kokonaisuudessaan ladattavissa jatkokäsittelyä varten.
Kiinnostavimpia kansainvälisiä havaintoja
Vuonna 2012 toteutetussa 26 maata sisältävässä tutkimuksessa selvisi muun muassa:
Internetpalveluiden käytöstä mobiililaitteilla on tullut valtavirtaa älypuhelinten käytön kasvaessa voimakkaasti ympäri maailman.
Englannissa (51%), Ruotsissa (51%) ja Norjassa (54%) älypuhelinpenetraatio kasvoi alle vuodessa yli 20 prosenttiyksiköllä.
Kaikista 26 tutkimuksen maasta eniten älypuhelimen käyttäjiä oli Lähi-Idässä Arabiemiraateissa (62%) ja Saudi-Arabiassa (60%).
Kehittyvillä markkinoilla ihmiset, joilla on älypuhelin, käyttävät niitä erittäin aktiivisesti
Vuoden 2012 tutkimuksessa tutkittiin uusina maina Kiinaa, Meksikoa, Argentiinaa, Brasiliaa, Egyptiä, Saudi-Arabiaa ja Arabiemiraatteja.
68 prosenttia kiinalaisista, 72 % saudi-arabialaisista ja 72 % argentiinalaisista älypuhelimen käyttäjästä on tehnyt hakuja laitteillaan joka päivä.
Suomalaisista älypuhelinten käyttäjistä 32 % on tehnyt hakuja puhelimellaan joka päivä.
91 % egyptiläisistä ja 88 % brasilialaisista käyttäjistä on käyttänyt puhelimellaan sosiaalisia verkostosivuja.
59 % kiinalaisista älypuhelimen käyttäjistä on tehnyt ostoksen laitteellaan, mikä oli koko tutkimuksen korkein tulos.
Paikallisen tiedon etsiminen on globaali ilmiö.
Kuluttajat käyttävät puhelintaan löytääkseen lähellä sijaitsevan yrityksen ja sen jälkeen toimivat.
91 % meksikolaisista älypuhelimen omistajista on etsinyt paikallista tietoa ja 88 % on toiminut tiedon saatuaan eli on ottanut yhteyttä yritykseen, käynyt yrityksessä, kertonut asiasta muille tai tehnyt ostoksen.
Suomessa 90 % älypuhelimen käyttäjistä on etsinyt paikallista tietoa - luku on tutkituista euroopan maista toiseksi suurin (Sveitsi 91 %). 87 % suomalaisista on toiminut tiedon saatuaan. 12 % käyttäjistä on etsinyt paikallista tietoa joka päivä.
Mediaa kulutetaan rinnakkain.
Eri ruutujen välillä vuorottelu on globaali ilmiö.
80 % japanilaisista on käyttänyt mobiililaitetta muuta mediaa kuluttaessaan; 53 % on käyttänyt puhelinta televisiota katsellessaan ja 30 % samanaikaisesti pöytäkoneella tapahtuvan internetinkäytön yhteydessä.
Suomalaisista 44 % älypuhelimen käyttäjistä on käyttänyt laitettaan samaan aikaan television katselun kanssa.
51 % yhdysvaltalaisista on käyttänyt puhelinta musiikkia kuunnellessaan.
36 % espanjalaisista on käyttänyt puhelinta lehtiä lukiessaan.
75 % brasilialaista on tehnyt mobiilihaun nähtyään printtimainoksen.
Älypuhelin on tehnyt kuluttajista älykkäämpiä ostajia. Puhelimet vaikuttavat ostopäätökseen.
100 % japanilaisista älypuhelimen käyttäjistä on käyttänyt puhelintaan etsiessään tietoa ostoksen tueksi.
73 % suomalaisista älypuhelimen käyttäjistä on tutkinut tuotetta tai palvelua puhelimellaan. 28 % on tehnyt tämän jälkeen ostoksen tietokoneellaan ja 25 % fyysisesti kaupassa.
23 % suomalaisista käyttäjistä on ostanut tuotteen tai palvelun älypuhelimellaan ja näistä 42 prosenttia viimeisen kuukauden aikana.
36 % egyptiläisistä on muuttanut mieltään kaupassa etsittyään tietoa ostokseen liittyen älypuhelimellaan.
Ihmiset etsivät tietoa puhelimillaan ennen kuin tekevät ostoksen muissa kanavissa. 52 % irlantilaisista on päätynyt tekemään ostoksen tietokoneellaan ja 37 prosenttia argentiinalaisista on tehnyt ostoksen liikkeessä etsittyään tietoa puhelimella.
Tässä on vain murto-osa kiinnostavista ja toivottavasti inspiroivista huomioista. Lisää tietoa kuluttajien mobiilikäyttäytymisestä löytyy osoitteessa
www.thinkwithgoogle.co.uk/
mobileplanet
.
Esittelyssä Google Drive
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kuten
Loch Nessin hirviö
, myös Google Drive on ilmestynyt pintaan huhuina aina silloin tällöin. Nyt on käynyt niin, että toinen huhuista osoittautui todeksi.
Google Drive on paikka erilaisten töiden luomiseen, jakamiseen, muokkaamiseen yhteistyössä sekä tietenkin säilyttämiseen. Drive on oikea paikka, oli kyseessä sitten yhteinen tutkimusprojekti, häiden suunnittelu tai kaveriporukan reissubudjetti. Käyttäjä voi ladata Driveen kaikki tiedostonsa, mukaanlukien kuvat, videot, Google Docs -dokumentit, PDF:t ja niin edelleen.
Kaikkien tiedostojen lataaminen
Google Docsiin tuli mahdolliseksi jokin aika sitten ja Drive on luonnollinen kehitysaskel tämän jälkeen. Drive mahdollistaa verkossa elämisen, työskentelyn ja hauskan pitämisen.
Google Drive:
Uuden luominen ja yhteistyö.
Google Docs toimii sisäänrakennettuna Google Drivessa joten dokumentteja, taulukkoja ja esityksiä voidaan muokata yhdessä muiden kanssa reaaliajassa.
Kaikkia
tiedostoja (PDF, kuvat, videot jne.) voidaan kommentoida. Vastauksista kommentteihin lähetetään käyttäjille muistutus.
Kaikkien tiedostojen turvallinen tallentaminen ja niiden käsittely mistä vain (erityisesti tien päältä).
Tiedostoja voi käsitellä verkkoselaimella kotoa tai toimistolta, tietokoneelle voidaan asentaa Drive on your Mac or PC -sykronointiohjelma tai Anrdroid-puhelimeen tai tablettiin voidaan ladata
Drive -applikaatio
. iOS-laitteet yritetään saada mukaan tulevina viikkoina. Sokeat käyttäjät voivat käyttää Drivea näyttölukijalla.
Haku kaikesta materiaalista.
Tiedostoja voidaan hakea hakusanoilla, tiedostotyypillä, omistajalla, viimeaikaisella käytöllä tai monella muulla tapaa. Drive voi jopa tunnistaa skannattujen dokumenttien tekstin
OCR-tekstintunnistuksella
. Esimerkiksi vanhan sanomalehtiartikkelin sisältöä voi hakea hakusanoilla. Myös kuvantunnistusta voidaan käyttää, joten jos käyttäjä lataa kuvia Grand Canyonin matkalta Driveen niitä voidaan hakea hakusanalla [grand canyon].
Käytön voi aloittaa 5 gigatavun ilmaisella tallennustilalla - tarpeeksi lomareissukuviin, isovanhempien skannattuihin rakkauskirjeisiin ja koko uran tarjousdokumentteihin. Tilaa jää silti kirjoittamatta jääneelle romaanille.
Lisätilaa voi ostaa hintaan 2,49 dollaria 25 gigatavua, 4,99 dollaria 100 gigatavua tai 49,99 dollaria teratavu. Päivitettäessä suurempaan tallennustilaan käyttäjä saa samalla ylimääräisen 25 gigatavun lisätilan Gmail-tililleen.
Drive on suunniteltu toimimaan saumattomasti muiden - sekä Googlen että kolmansien osapuolten - palvelujen kanssa. Drivessa olevia kuvia voidaan jakaa Google+:ssa ja kohta myös liitteitä voidaan lähettää suoraan Gmailssa. Drive on avoin alusta ja Google tekee yhteistyötä useiden kehittäjien kanssa, joten
faksien lähettäminen
,
videoiden editointi
tai
nettisivujen suunnittelu
onnistuu suoraan Drivesta. Nämä ja muut ohjelmat löytyvät
Chrome Web Storesta
.
Google Drive on vasta startannut ja tulee kehittymään jatkuvasti. Alkuun pääsee heti osoitteessa
drive.google.com/start
.
Google Suomi nyt Google+:ssa!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Suomen Google löytyy nyt myös Google+:sta. Sivulla päivitetään ajankohtaisia kuulumisia, kerrotaan vinkkejä ja tuotetietoa sekä kurkistetaan kulissien taakse. Löydät lisätietoa suoraan sivuilta osoitteesta
https://plus.google.com/117762732769510714299/posts
!
Googlen doodle juhlistaa Elias Lönnrotin 210-vuotissyntymäpäivää
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Google juhlistaa tänään Elias Lönnrotin 210-vuotissyntymäpäivää
Lönnrot-aiheisella doodlella eli Google-logomuunnoksella.
Kuvassa Lönnrot kulkee Karjalan laulumailla runonkeruumatkallaan. Hänen kädessään olevista muistiinpanoista putkahtaa ulos Kalevalan kohtaus, jossa Louhi varastaa auringon ja kuun ja sulkee ne kallion sisään. Kuvan on luonut amerikkalainen doodle-taiteilija Sophia Foster-Dimino, joka piirsi myös joulukuussa 2011 julkaistun
itsenäisyyspäivä-doodlen
.
Kuvituksen tyyliin haettiin inspiraatiota kaikille suomalaisille tutuista Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-kuvituksista.
Logolla leikittely on ollut
Googlen perinne jo vuodesta 1998 lähtien
.
Labels
Finland Press Blog
Finnish
Arkisto
2016
kesäkuuta
tammikuuta
2015
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
helmikuuta
tammikuuta
2014
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
maaliskuuta
tammikuuta
2013
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
2012
joulukuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2011
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2010
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
Feed