Finland Press Blog
Google Finlandin uutisblogi
Googlen haetuimmat Suomessa ja maailmalla
torstai 13. joulukuuta 2012
Google on jälleen kuluvina päivinä koonnut vuoden haetuimpia asioita yhteen. Eri maiden listoja voi vertailla osoitteessa www.google.com/zeitgeist.
Meillä kotimaassa h
aetuimman suomalaisen titteli siirtyi tänä vuonna muusikolta toiselle kun haetuimmaksi henkilöksi nousi Robin. Kovassa nosteessa olevan laulajan hittikappale Frontside Ollie oli myös haussa eniten noussut musiikkikappale. Musiikkivideota on katsottu jo lähes kymmenen miljoonaa kertaa YouTubessa. Henkilöissä toisella sijalla on parin edellisen vuoden ykkönen Petri Nygård.
Nousevien hakujen listalla ensimmäinen henkilö oli kansanedustaja Pekka Haavisto, toisena Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö. Haaviston presidentinvaalikampanja keräsi suuren kannattajajoukon nimenomaan internetissä ja sosiaalisessa mediassa mikä näkyi nyt suoraan myös Google-hauissa. Haavisto oli myös absoluuttisesti eniten haettujen henkilöiden listan kolmas.
Nousevat haut kertovat siitä mitkä sanat ovat kasvattaneet suhteellisesti eniten kannatustaan edelliseen vuoteen verrattuna.
Erilaiset keskustelunaiheet ja meemit näkyvät hyvin myös hakutuloksissa. Alexander Gullichsenin ruokablogin ilmiöksi noussut avokadopasta oli eniten noussut ruokaohje. Helsinkiläisen kokin ja ravintoloitsijan ruokaohjeen suosio perustui romanttiseen tarinaan ja ilmiön ansiosta monet raaka-aineista loppuivat kaupoista kesken. Haetuimpien ruokaohjeiden listalla perinneruoat pitävät pintansa. Kolmen kärki on lihapullat, makaronilaatikko ja kaalilaatikko.
Jos nopeimmin nousevien mobiililaitteiden listasta voi tehdä johtopäätöksiä, suomalaiset uskovat edelleen Nokiaan - tai ovat ainakin yhtiön tuotteista kiinnostuneita. Nopeimmin noussut laite oli Lumia 920 -puhelin. Top 10 -listalle mahtui ainoastaan neljä ei-nokialaista, ensimmäisenä iPad 3 sijalla kolme.
Tänä vuonna Google esitteli myös kokonaan uuden hauskan kategorian: millaisia “mikä on” ja “kuinka” -sanoilla alkavia hakuja suomalaiset tekevät? Mistä ne sitten kertovat - sen saa jokainen päätellä itse. Kuinka-listan kärjessä ovat lauseet “kuinka saada kuume” ja “kuinka purjehtijaksi tullaan”.
Nousevien “mikä on” -hakujen kärjessä esiintyivät erityisesti tekniikkaan sekä talouteen liittyvät kysymykset, kuten esimerkiksi “mikä on instagram” sekä “mikä on rahoitusmarkkinavero”.
Googlen haut paljastavat, että suomalaiset ovat urheilu- ja erityisesti jääkiekkokansaa. Haetuimpien urheilujoukkueiden kärjessä yhdeksän kymmenestä on jääkiekkojoukkueita. Lisäksi myös nousevien urheilutapahtumien sekä TV-ohjelmien joukossa esiintyi jääkiekko.
Kaikki listat löytyvät osoitteesta
http://www.google.com/zeitgeist/2012/#finland
Suosituimpia hakuja voi tarkastella myös kesken vuotta kaikille avoimella ja ilmaisella työkalulla Google Trends osoitteessa
http://www.google.fi/trends/
Google Maps iPhonelle julkaistu
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Google Maps -karttaohjelman iPhone-versiolle on ollut kova kysyntä. Tänään Google on julkaissut ohjelman joka on ladattavissa Applen App Storesta. Ohjelma on rakennettu alusta saakka uudelleen niin että se on sekä helppokäyttöinen ja intuitiivinen että kartoiltaan tarkka ja ajantasainen.
Google Mapsin karttojen laatu paranee jatkuvasti kiitos käyttäjien - lisäyksiä ja korjauksia esimerkiksi kadunnimiin ja yritystietoihin jätetään kymmeniä tuhansia kappaleita päivässä.
Myös muut iOS-ohjelmat voivat käynnistää Google Maps-ohjelman. Ohjelma tukee iPhone ja iPod touch (4. sukupolvi) -laitteita käyttöjärjestelmän versiosta 5.1 alkaen. Se on saatavilla yli 40 maassa ja 29 kielellä.
Mitä suomalaiset etsivät eniten? Katso tilaisuus livenä
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Googlen hakukone on Suomen suurin kuluttajabarometri. Hakuja tehdään miljoonia joka päivä ja ne antavat näin hyvän kuvan siitä, kuinka suomalaisten kiinnostuksen kohteet muuttuvat vuodesta toiseen.
Onko vuoden haetuin henkilö muuttunut sitten viime vuoden? Mitkä musiikkikappaleet kiinnostivat verkossa eniten? Kuinka ruokatrendit ovat kehittyneet? Ketä urheilijaa ja mitä joukkuetta etsitään eniten?
Katso Googlen Zeitgeist 2012 -tilaisuus livenä Hangouts on Airissa. Video näkyy tämän blogipostauksen alla torstaina 13.12. klo 9.30 alkaen. Voit seurata sitä myös Google+:ssa osoitteessa
https://plus.google.com/+GoogleSuomi/
Kysy nobel-voittajilta Hangoutsissa
maanantai 10. joulukuuta 2012
Vuodesta 1901 jaetut
Nobelin palkinnot
on jaettu saavutuksista fysiikan, kemian, lääketieteen, fysiologian, kirjallisuuden ja rauhan saralla. Tänä vuonna
Nobel-säätiö
lähettää yhteistyössä Googlen kanssa osan päätilaisuuksista livelähetyksinä verkossa
YouTubessa
.
Lähetys ei kuitenkaan rajoitu pelkään katsomiseen. Osallistujat voivat lähettää kysymyksiä
Google-moderaattorille
joka esittää ne palkituille. Aktiviteeteista löytyy lisätietoja Google+-sivuilla
google.com/+NobelPrize
.
Euroopan Unionin voittamaan rauhanpalkintoon
liittyvän luennon voi katsoa
klo 12:50 CET
maanantaina 10.12.!
Doodle juhlistaa taas itsenäisyyspäivää
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Google jatkaa viime itsenäisyyspäivänä aloitettua perinnettä ja julkaisee suomalaisella hakusivullaan itsenäisyyttämme juhlistavan doodlen eli logomuunnoksen huomenna torstaina.
Viime vuonna
kesäinen doodle haki vaikutteita suomalaisten nykysuunnittelijoiden, kuten Sanna Annukan, töistä.
Tänä vuonna logon kuvitus on vuodenaikaan nähden ajankohtaisempi. Doodle löytyy 6.12. osoitteesta
www.google.fi
.
Lisää tietoja Doodlejen historiasta, niitä suunnittelevasta tiimistä ja kuvia toteutetuista Doodleista löytyy osoitteesta
http://www.google.com/logos/
Historiaa suomeksi lisää osoitteessa
http://www.google.fi/intl/fi/
doodle4google/2011/history.
html
Labels
Finland Press Blog
Finnish
Arkisto
2016
kesäkuuta
tammikuuta
2015
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
helmikuuta
tammikuuta
2014
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
maaliskuuta
tammikuuta
2013
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
2012
joulukuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2011
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2010
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
Feed