Finland Press Blog
Google Finlandin uutisblogi
Tilaa päivitys Google Mapsin uusista satelliittikuvista
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Google julkaisi aiemmin tänä vuonna kätevän työkalun
Follow Your World
, jonka avulla käyttäjät saavat päivityksiä heti kun heitä kiinnostavia alueita on päivitetty Google Mapsissa tai Google Earthissa.
Käyttäjä voi valita eri alueita kartalta, ja kun alueesta on saatavilla uusia satelliitti- tai ilmakuvia, siitä ilmoitetaan sähköpostilla.
Aiemmin vain englanniksi toiminut työkalu on nyt käännetty 43 uudelle kielelle, myös suomeksi nimellä
Seuraa maailmaasi
.
Android oppi puhumaan uusia kieliä
torstai 13. lokakuuta 2011
Googlen Android-puhelimissa toimiva Google Translate -ohjelma on päivittynyt uusilla kielillä. Ohjelma ymmärtää puhetta 17 kielellä, osaa puhua 24 kieltä ja kääntää tekstistä tekstiin 63 kielellä. Aikaisemmin vain kahdella kielellä toiminut keskustelumoodi tunnistaa nyt 14 kieltä.
Ohjelma on osannut puhua käännettyjä lauseita myös suomeksi jo jonkin aikaa, ja nyt lisätyt kielet lisäävät käyttömahdollisuuksia: esimerkiksi japanilainen tai venäläinen turisti voi kääntää kysymyksiä suomenkieliselle kaupan myyjälle puhelimensa avulla ja puhelin lukee suomenkieliset kysymykset ääneen.
Toki sama toimii myös toisin päin - suomalainen turisti voi pyytää puhelintaan kysymään jotain esimerkiksi ravintolaruoasta turkikiksi.
Aiemmin tänä vuonna julkaistu kokeellinen keskustelumoodi, Conversation Mode, on myös oppinut uusia kieliä. Keskustelumoodi toimii siten, että kaksi henkilöä voi puhua keskenään vierailla kielillä ja Android-ohjelma kääntää keskustelun puheesta puheeseen.
Aikaisemmin vain Englannin ja Espanjan välillä kääntänyt toiminto toimii nyt 14 uudella kielellä: brasilia, portugali, tsekki, hollanti, ranska, saksa, italia, japani, korea, mandariinikiina, puola, venäjä ja turkki.
Uusin versio tuo ohjelmaan parannuksia, mutta se on edelleen kehitysasteella. Ohjema on ladattavissa Androidin versiota 2.2 tukeville laitteille. Se on nyt optimoitu myös tablet-laitteille.
Käännetyn tekstin voi suurentaa painamalla suurennuslasin kuvaa, jolloin tekstin näyttäminen vaikkapa kaupan kassalla käy helpommin
Labels
Finland Press Blog
Finnish
Arkisto
2016
kesäkuuta
tammikuuta
2015
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
helmikuuta
tammikuuta
2014
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
maaliskuuta
tammikuuta
2013
joulukuuta
marraskuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
2012
joulukuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
heinäkuuta
kesäkuuta
toukokuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2011
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
huhtikuuta
maaliskuuta
helmikuuta
tammikuuta
2010
joulukuuta
marraskuuta
lokakuuta
syyskuuta
elokuuta
kesäkuuta
Feed